Presidentti Halonen johtaa keskustelua tasa-arvosta eri alojen johtajien kanssa

Julkaisuajankohta 31.8.2020 15.07 | Julkaistu suomeksi 18.12.2020 klo 12.59
Uutinen

Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan ja Naisjärjestöjen keskusliiton Tasa-arvoteoilla vaikuttavuutta -hankkeelle on jälleen perustettu korkeatasoinen foorumi, jonka puheenjohtajana toimii presidentti Tarja Halonen. Foorumi tuo eri alojen päättäjiä ja asiantuntijoita yhteen keskustelemaan sukupuolten tasa-arvon edistämisestä.

Tasa-arvoteoilla vaikuttavuutta -foorumi kokoaa yhteen vaikutusvaltaisen joukon johtajia, yhteiskunnallisia vaikuttajia ja tasa-arvoasiantuntijoita julkiselta, yksityiseltä ja kolmannelta sektorilta. Foorumi edustaa ja edistää hanketta omalla arvovallallaan sekä seuraa hankkeen etenemistä. Foorumi myös kuulee asiantuntijoita tasa-arvotyön ja naisten oikeuksien kehityksestä. Nyt koottu foorumi kokoontuu ensimmäisen kerran syksyllä 2020.

”Olemme ilahtuneita, että foorumiin kutsutut lähtivät näin laajalla joukolla mukaan. Kokoonpanoa on tällä kertaa laajennettu entisestään esimerkiksi teknologia-alan toimijoihin ja mediaan. Ja olen erityisen iloinen siitä, että presidentti Halonen jatkaa foorumin puheenjohtajana”, sanoo Naisjärjestöjen Keskusliiton puheenjohtaja Eva Biaudet.

Foorumissa on mukana jo aiemmilta vuosilta tuttuja toimijoita sekä nyt aivan uusia tahoja.

”Jo viisi vuotta jatkuneessa tasa-arvoteoilla vaikuttavuutta -yhteistyössä TANEllekin on ollut merkityksellistä juuri konkreettisesti vaikuttavien verkostojen rakentaminen sekä esimerkiksi yritysten saaminen vahvemmin mukaan tasa-arvotyöhön”, toteaa tasa-arvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Jirka Hakala.

Vuosien 2020–2022 aikana hanke keskittyy erityisesti kolmeen keskeiseen sukupuolten tasa-arvoon liittyvään teemaan: naisten johtajuuteen, tasa-arvoon mediassa ja naisiin ja teknologiaan.

Lue koko tiedote ja tutustu foorumin kokoonpanoon Tasa-arvoteoilla vaikuttavuutta -hankkeen sivuilla

Siirry Tasa-arvoteoilla vaikuttavuutta -hankkeen sivulle 

Ajankohtaista