Omaishoito sukupuolten tasa-arvokysymyksenä
Omaishoito koskettaa jokaista meistä jossakin vaiheessa elämää joko hoitajana tai hoidettavana. Omaishoitovastuiden jakautuminen sukupuolten välillä jää yleisesti näkymättömiin politiikkatoimissa, vaikka pienten lasten hoitovastuissa sukupuolikysymys on jo keskeinen haaste.
Ansiotyössäkäyntiä estävään, sitovaan omaishoitoon ryhtyminen vaikuttaa ura- ja ansiokehitykseen sekä eläkkeen suuruuteen. Ansio- ja eläketurvan kehityksen riskit iskevät selvästi yleisimmin omaishoitajina toimiviin naisiin. Kuntien omaishoitopolitiikalla voidaan edistää omaishoidon ja ansiotyön yhteensovittamista tarjoamalla riittävästi tarvittavia palveluita.
Sukupuoliroolit ovat fakta hoivavastuissa
Vaikka omaishoidon tyypillinen kuva on iäkäs pariskunta, jossa toinen toimii omaishoitajana, ovat myös työikäiset henkilöt yleisesti läheisvastuussa. Palkansaajista lähes viidesosa auttaa vanhempiaan tai appivanhempiaan viikoittain ja neljä prosenttia päivittäin.
Omaishoidolla ja läheisvastuun intensiteetillä on seurauksia sukupuolten tasa-arvoon ja erityisesti naisten taloudelliseen tasa-arvoon.
Kunnan kanssa sopimuksen tehneistä omaishoitajista noin 70 prosenttia ja erityislasten omaishoitajista yli 90 prosenttia on naisia. Hoivavastuita on eniten yli 45-vuotiailla, ja ne kasaantuvat naisille: 45–54-vuotiaista naispalkansaajista lähes puolella on kotitalouden ulkopuolisia hoivavastuita aikuisista, kun miehillä vastaava osuus on 37 prosenttia.
Naiset ovat useammin pääasiallisessa auttamisvastuussa sekä vastaavat tyypillisemmin hoivatehtävistä ja auttavat henkilökohtaisissa toiminnoissa kuten peseytymisessä. Miehet osallistuvat läheisauttajina enemmän käytännön järjestelyihin kuten kuljetukseen.
Omaishoidolla on vaikutuksia naisten taloudelliseen tasa-arvoon
Omaishoidolla ja läheisvastuun intensiteetillä on seurauksia sukupuolten tasa-arvoon ja erityisesti naisten taloudelliseen tasa-arvoon. Osassa omaishoitotilanteita ansiotyössä käyntiin tulee katkoksia tai siitä voi joutua luopumaan kokonaan.
Väestön ikärakenteen muutoksessa ja avohoitoa suosivassa sosiaali- ja terveyspolitiikassa on jo vuosia ollut trendi, jossa yhä huonokuntoisemmat ikääntyneet ovat yhä pidempään kotihoidossa yhä vähäisempien palveluiden piirissä. Tämä on lisännyt vastuita omaisille ja läheisille. Myös lasten saamisen ikä on noussut ja ajanut yhä useammat suomalaiset (naiset) elämässään ns. sandwich-hoivavastuuseen, jossa he hoitavat yhtäaikaisesti omia lapsiaan ja omia tai puolisonsa vanhempia.
Omaishoitajat ja läheiset vastaavat 80 prosenttia läheisavusta ja omaisten hoidosta, kun virallisen hoivan osuus on vain viidenneksen. 2020-luku on hoivan vuosikymmen, jossa omaishoito on keskeinen osa hoivan kokonaisuutta, joka toteutuu inhimillisesti vain resursoimalla kunnissa riittävästi omaishoitajia tukeviin palveluihin.
Riittävä resursoiminen kannattaa, sillä omaishoito on kunnille lähes aina muita hoivavaihtoehtoja edullisempi ratkaisu: Esimerkiksi omaishoidon palkkio ja kolmen kuukausittaisen vapaapäivän aikaisen hoidon kustannukset jäävät vuositasolla alle kolmasosaan palveluasumisen kustannuksista. Työssäkäyville omaishoitajille pitää tietysti kohdistaa enemmän myös palveluita, mutta silti omaishoito on kunnille kannattavaa, myös inhimillisesti.
Kansallisessa yhteiskuntapolitiikassa on tehtävä parannuksia, joilla varmistetaan omaishoitajien asianmukainen toimeentulo- ja eläketurva, silloin kun omaishoitaja tinkii auttamisvastuun vuoksi omista ansio- ja eläketuloistaan.
Laki omaishoidon tuesta määrittelee omaishoitajan henkilöksi, joka on tehnyt omaishoitosopimuksen kunnan kanssa. Omaishoitotilannetta tai omaishoitajana olemista ei voi määritellä ainoastaan lakisääteisen omaishoidon tuen perusteella. Omaishoitajat ja läheisauttajat ovat laajemmin katsottuna henkilöitä, jotka pitävät huolta perheenjäsenestään tai muusta läheisestään, joka sairaudesta, vammaisuudesta tai muusta erityisestä hoivan tarpeesta johtuen ei selviydy arjestaan omatoimisesti.
Hoitaja ja hoidettava voivat asua samassa kotitaloudessa. Hyvin yleistä on myös, että aikuisen, yleisimmin oman iäkkään vanhemman, avustamisesta ja hoivasta vastaa hänen lapsensa tai lapsensa puoliso, vaikka he eivät asu samassa kotitaloudessa. Monet toimivat pääasiallisessa auttamisvastuussa myös pitkien etäisyyksien päästä.
Omaishoito on hyvin moninaista. Omaishoitaja auttaa läheistään monin tavoin: huolehtii, hoivaa ja auttaa, ohjaa ja tukee, kuljettaa ja auttaa asioinnissa. Ennen muuta hän rakastaa ja välittää. Tyypillisiä omaishoitotilanteita ovat pitkäkestoiset iäkkään muistisairaan henkilön tai vaikeasti kehitysvammaisen lapsen hoitaminen. Omaishoitotilanteita syntyy myös esimerkiksi vakavasti pitkäaikaissairaiden henkilöiden saattohoidossa tai äkillisen sairastumisen ja vammautumisen jälkeisissä sairaalasta kotiutustilanteissa.
Suomessa pääasiallisessa vastuussa läheisestään on jopa 350 000 henkilöä. Noin 60 000 henkilöä toimii sitovassa ja vaativassa omaishoitotilanteessa. Nykyisin omaishoidon tukea saa noin 50 000 henkilöä. Omaishoitajat ovat eri ikäisiä, kuten myös tukea ja apua tarvitsevat läheiset.
Lähteet
- Autio, T. ja Rissanen, S. 2020. Puolisohoitajan henkilökohtainen kasvu. Gerontologia 34 (3) 2020.
- Hoffmann, H. and Rodrigues, R. 2010. Informal Carers: Who Takes Care of Them?, European Centre for social welfare policy and research.
- Keväjärvi, M., Lindholm, M. ja Reiman, A. 2020. Että joku näkee mut – omaishoitajan hyvinvointi ja tarpeet. Kunnallisalan kehittämissäätiön julkaisu 36/2020.
- Kokkinen, L. (toim.) 2020. Hyvinvointia työstä 2030-luvulla. Skenaarioita suomalaisen työelämän kehityksestä. Työterveyslaitos.
- Kröger, T. and Leinonen, A. 2012. Transformation by stealth: the retargeting of home care services in Finland. Health and Social Care in the Community 30:2.
- Laki omaishoidon tuesta 937/2005.
- Nenonen, T. Heino, M., Hedman, L. ja Klemetti, R. 2020. Lapset ja nuoret perheenjäsenten hoivaajina. Kouluterveyskyselyn 2019 tuloksia. Tutkimuksesta tiiviisti 24/2020, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos.
- Sotkanet.fi
- STM 2014. Kansallisen omaishoidon kehittämisohjelma. Työryhmän loppuraportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2014:2
- Tillman, P., Kalliomaa-Puha, L. ja Mikkola, H. 2014. Rakas, mutta raskas työ. Kelan omaishoitohankkeen ensimmäisiä tuloksia. Kela työpapereita 69/2014
- Vilkko, A., Muuri, A., Saarikalle, K, Noro, A., Finne-Soveri, H. ja Jokinen, S. 204. Läheisavun moninaisuus. Teoksessa Vaarama, M., Karvonen, S., Kestilä, L., Moisio, P ja Muuri, A. (toim.) Suomalaisten hyvinvointi 2014.
- Kalliomaa-Puha, L. 2018. Omaishoidon ja ansiotyön yhteensovittaminen. Selvityshenkilön raportti. Sosiaali- ja terveysministeriön raportteja ja muistioita 2018:60
- Omaishoitajaliiton verkkosivut
- Suomen omaishoidon verkoston verkkosivut
Kirjoittaja Sari Tervonen on Omaishoitajaliitto ry:n toiminnanjohtaja.
