Miehen työ 2021 -palkinto Mieskaveritoiminnalle

Julkaisuajankohta 8.11.2021 16.24 | Julkaistu suomeksi 8.11.2021 klo 16.25
Tiedote

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (Tane) myöntää Miehen työ 2021 -palkinnon Pienperheyhdistys ry:n Mieskaveritoiminnalle työstä sukupuolten tasa-arvon eteen.

Mieskaveritoiminnassa miehet toimivat kavereina yksin lastaan kasvattavien vanhempien lapsille, joilla ei ole yhteyttä omaan isäänsä tai muihin miehiin. Suomessa yksin lastaan kasvattavista vanhemmista selkeä enemmistö on naisia. Vapaaehtoisuuteen pohjaava toiminta antaa lapsille mahdollisuuden tutustua aikuisen miehen elämään.

”Mieskaveritoiminta purkaa kapeita sukupuolinormeja ja vahvistaa erilaisten miesten oikeutta ja mahdollisuutta hoivarooliin,” sanoo Tanen miesjaoston puheenjohtaja Matias Mäkynen.

Teksti jatkuu kuvan jälkeen.

Miehen työ -palkinnonsaaja Pienperheyhdistys ry:n Kaisli Syrjänen ja Juha Turtiainen.

Pienperheyhdistys ry:n kansalaistoiminnan koordinaattori Kaisli Syrjänen ja toiminnanjohtaja Juha Turtiainen vastaanottivat palkinnon. Kuva: Mari Waegelein.

Mieskaveritoimintaa on kehitetty lähes kolmenkymmenen vuoden ajan ja se on levinnyt useille paikkakunnille Suomessa. Tane haluaa palkinnolla antaa kiitosta pitkäjänteisestä työstä ja kannustaa jatkamaan työskentelyä sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi.

”Mieskaveritoiminta on esimerkki siitä, että sukupuolten tasa-arvon edistämisestä hyötyvät kaikki. Toiminta luo tärkeitä suhteita miesten ja lasten välille samalla kun sillä tuetaan yksin lastaan kasvattavien äitien jaksamista,” toteaa tasa-arvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Jirka Hakala.

Mieskaverit-tavaramerkin omistaa Pienperheyhdistys ry ja toiminta on saanut alkunsa yhdistyksen jäsenten aloitteesta. Pienperheyhdistys ylläpitää Mieskaveritoimintaa Uudellamaalla ja toimii valtakunnallisena taustayhteisönä muiden järjestöjen ylläpitämälle mieskaveritoiminnalle. 

Palkinto luovutettiin Helsingin Musiikkitalolta lähetetyssä tilaisuudessa maanantaina 8.11.2021.
Tasa-arvoasian neuvottelukunta huomioi palkittavan Iittalan vuosikuutiolla.

Miehen työ -palkinnon luovuttivat tasa-arvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Jirka Hakala ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan miesjaoston puheenjohtaja Matias Mäkynen.

Vieretysten seisovat tasa-arvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Jirka Hakala, kunniakirjaa kannatteleva Pienperheyhdistys ry:n kansalaistoiminnan koordinaattori Kaisli Syrjänen, kukkapuskaa kannatteleva Pienperheyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Juha Turtiainen ja Tanen pääsihteeri Hannele Varsa.

Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Jirka Hakala (vasemmalla)Pienperheyhdistys ry:n kansalaistoiminnan koordinaattori Kaisli Syrjänen, Pienperheyhdistys ry:n toiminnanjohtaja Juha Turtiainen ja Tanen pääsihteeri Hannele Varsa palkinnonjakotilaisuudessa Helsingin Musiikkitalolla 8.11.2021. Kuva: Mari Waegelein.

Lisätietoja

Hannele Varsa, pääsihteeri, tasa-arvoasiain neuvottelukunta
[email protected], 0295 163281

Juha Turtiainen, toiminnanjohtaja, Pienperheyhdistys ry
[email protected] 0400 872 927

Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan (Tane) tavoitteena on edistää sukupuolten tasa-arvoa yhteiskunnassa. Puolueet nimittävät neuvottelukunnan jäsenet. Kokoonpano vastaa eduskunnan voimasuhteita. Tane tekee yhteistyötä poliittisten päättäjien, viranomaisten, järjestöjen ja muiden yhteisöjen kanssa, ja sillä on neuvoa-antava rooli valtionhallinnossa.

Miehen työ -palkinto on jaettu vuodesta 1998 alkaen henkilölle tai taholle, joka on työllään tai muilla ansioillaan edistänyt sukupuolten tasa-arvon toteutumista erityisesti miehiin ja poikiin liittyen ja purkanut kapeita sukupuolinormeja. Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan miesjaoston esityksestä myönnettävä palkinto jaetaan tänä vuonna 23. kerran. Miehen työ - Karlatag 2021 ja tasa-arvoasiain neuvottelukunnan oranssi lippulogo.

Ajankohtaista