Koronakriisi teki naisten tekemän työn arvon näkyväksi
Koronakriisi teki naisenemmistöisen työn arvon näkyväksi ja haastoi ajatusta julkisesta sektorista kulueränä. Samalla kuitenkin koronan aiheuttama talouskriisi uhkaa näitä samoja aloja tiukentuvalla talouskurilla.
Kuluerästä kriittisten alojen työntekijöiksi
Koronakriisillä on ollut työelämän tasa-arvotutkijan näkökulmasta monia kiinnostavia vaikutuksia. Yksi kiinnostavimmista on liittynyt yhteiskunnalliseen keskusteluun nopeasti nousseeseen käsitteeseen ”kriittisten alojen työntekijät”. Kriittisiksi aloiksi ja tehtäviksi luettavien lista on toki monimuotoinen, se sisältää aloja julkisen sektorin terveydenhuollosta, varhaiskasvatuksesta ja koulutuksesta palvelusektorin ravintola-alaan, kauppaan, liikenteeseen ja siivoukseen. Monia näistä aloista kuitenkin yhdistää seuraavat seikat:
- Alat ovat naisenemmistöisiä
- Alat ovat matalapalkkaisia, joko absoluuttisesti tai suhteessa työn vaativuuteen
- Osalla näistä aloista työskentelee paljon maahanmuuttajataustaisia
Kriittisten alojen käsite keikauttaa kiinnostavasti totuttua, itsestään selvänä pidettyä asetelmaa ylösalaisin. Kriisi on tuonut näkyväksi monia yhteiskuntamme kannalta välttämättömiä töitä. Tällaiseksi globaalissa pandemiassa on kiistatta osoittautunut esimerkiksi terveydenhuolto, jonka piirissä tehtävä työ on ollut koronan aikana ehkä kaikista keskeisintä ja joka on ollut suorimmin keskiössä koronaa vastaan taisteltaessa. Sairastuneiden elämä on terveydenhuollon henkilöstön käsissä. Sen konkreettisempaa näyttöä työn arvosta on vaikea edes kuvitella. Keskeiseen rooliin nousivat myös opettajat, jotka ponnistelivat saadakseen etäopetuksen toimimaan poikkeustilanteessa, sekä varhaiskasvatuksen ammattilaiset, joiden ansiosta ovet voitiin pitää auki läpi kriisin kriittisimpien vaiheiden.
Erityisen kiinnostavan tuoreesta keskustelusta tekee myös se, että julkisen sektorin naisenemmistöiset alat ovat vuosikausia olleet erilaisten leikkausten ja talouskurin keskiössä. Lähihistorian esimerkkinä voi mainita esimerkiksi Kilpailukykysopimuksen, jossa kansallista kilpailukykyä haettiin julkisen sektorin kuluja karsimalla ja ansioita (lomarahoja) leikkaamalla. Ylipäätänsä tyypillistä on ollut nähdä julkinen sektori tuottamattomana kulueränä, johon täytyy kohdistaa tiukkaa kuria, jottei se tuhoa kansantaloutta. Julkisen sektorin työntekijöiden palkkavaatimukset on nähty kansantaloutta uhkaavina, kuten esimerkiksi Sari Sairaanhoitajan tapaus osoittaa.
Teksti jatkuu kuvan jälkeen
Näkyykö työn arvo palkassa?
Olisi voinut kuvitella, että koronakriisin myötä näkyviin tullut naisten tekemän työn arvo olisi näkynyt myös palkassa. Toisin kuitenkin kävi. Keväällä 2020, koronakriisin aikana, käytiin myös kuntasektorin työehtosopimusneuvottelut. Kuntasektorin työntekijät eivät kuitenkaan hyötyneet koronakriisistä.
Lähes välittömästi kriisin käynnistyttyä julkisessa keskustelussa alkoi välähdellä häämöttävä talouskriisi, joka varjosti neuvotteluja. Hoitajaliitoilla oli tähtäimessä palkankorotukset ja naisenemmistöisen alan nostaminen palkkakuopasta, joka osoittautui jälleen kerran mahdottomaksi tehtäväksi. Toisin kuin esimerkiksi naapurimaassamme Ruotsissa, Suomessa kriittisten alojen työntekijöitä ei olla huomioitu tai palkittu edes tilapäisillä bonuksilla. Huomioiminen on toistaiseksi jäänyt kiitosten tasolle. Sen sijaan julkisuudessa on jo väläytelty entuudestaan tuttua talouskuria ja leikkauslistoja, jotta kriisin aiheuttamat velat saadaan maksettua. Vaarana on, että naisenemmistöisen julkisen sektorin kurittaminen jatkuu tulevina vuosina. Näkyviin tullut työn arvo ei kääntynyt konkreettisiksi euroiksi.
Tasa-arvo tulisi ottaa kriisin jälkihoidon keskiöön
Jotta tasa-arvo ei ottaisi takapakkia koronakriisin seurauksena, tasa-arvonäkökulma tulisi ottaa myös koronakriisin jälkihoidon keskiöön. Kriisin jälkihoidossa riskinä on, että elvytystoimet suunnataan totuttuun tapaan miesenemmistöisille aloille ja talouskuri naisenemmistöisille aloille. Tätä pitäisi tietoisesti haastaa ja pyrkiä ajattelemaan eri tavalla.
Kriisi kohdistui ennennäkemättömällä tavalla naisenemmistöisille aloille, joten jälkihoidon tulisi kohdistua myös ennen kaikkea sinne. Euroopan tasolla onkin vaadittu puolta elvytykseen ja jälleenrakennukseen käytettävistä rahoista kohdistettavaksi naisenemmistöisille aloille esimerkiksi #halfofit-vetoomuksen muodossa.
Kirjoittanut
Paula Koskinen Sandberg
Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan sukupuoli, talous ja valta -jaoston jäsen
Tampereen yliopisto, Suomen Akatemian tutkijatohtori
Lisäluettavaa
Johanna Kantola, Paula Koskinen Sandberg ja Hanna Ylöstalo, Politiikasta.fi
#halfofit-vetoomus
Gill Kirton ja Tessa Wright, CRED blog series
Hazel Conley, The European Sociologist
