Blogi: Väkivaltaa kokeneiden naisten tuen tarve ei lopu turvakotijaksoon

Tänään vietetään YK:n kansainvälistä päivää naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi. Istanbulin sopimuksen ratifiointi on ollut iso askel väkivaltaa kokeneiden naisten aseman parantamiseksi Suomessa, kirjoittavat Natalie Gerbert ja Johanna Snellman Monika-Naiset liitosta. Tane julkaisee sivuillaan blogikirjoituksia.

Istanbulin sopimuksen täytäntöönpanoa seuraava ja arvioiva naisiin kohdistuvan väkivallan ja perheväkivallan torjunnan asiantuntijaryhmä GREVIO antoi ensimmäisen Suomea koskevan arviointiraportin (1) ja siihen sisältyvät suosituksensa vuonna 2019. Maakohtaisen arvioinnin perusteella laaditussa raportissa ehdotettiin konkreettisia toimia, joilla naisiin kohdistuvaa väkivaltaa tulisi estää, uhrien oikeuksia parantaa sekä tekijöiden rikosvastuuseen saattamista tehostaa. 

Suosituksien perustella Suomessa laadittiin Istanbulin sopimuksen toimenpanosuunnitelma vuosille 2022–2025 ja sen toteuttamisessa ollaan loppusuoralla. 

Turvakotipaikkoja tarvitaan lisää 

GREVIO korosti vuoden 2019 raportissaan, että Suomen tulisi lisätä resursseja väkivallan uhrien tukipalveluille. Tämä tarkoittaisi sekä turvakotipaikkojen lisäämistä että pitkäkestoisen tuen järjestämistä väkivaltaa kokeneille naisille ja heidän lapsilleen. Positiivista on, että turvakotipaikkojen määrää on viime vuosina lisätty, joskaan ei edelleenkään riittävästi Istanbulin sopimuksen vaatimuksiin nähden. 

Turvakodit tarjoavat kuitenkin vain lyhytaikaista kriisiasumista, eikä tuen tarve lopu turvakodissa asumisen jälkeen.

Mitä turvakodin jälkeen?

Järjestönä kannamme huolta turvakotijakson jälkeisen, turvallisen ja tuetun asumisen sekä pitkäkestoisen tuen tilanteesta. Monika-Naiset liitto ry on tällä hetkellä Suomen ainoa taho, joka tarjoaa riittävän pitkäkestoista, turvallista ja tuettua asumista lähi- ja parisuhdeväkivaltaa sekä kunniaan liittyvää väkivaltaa kokeneille naisille ja heidän lapsilleen, mukaan lukien ihmiskaupan uhriksi tai pakkoavioliitoon joutuneet naiset. 

Palveluissamme kohtaamamme naiset ovat usein kokeneet monimuotoista väkivaltaa ja ovat erityisen haavoittuvassa asemassa. Haavoittuvuutta lisää väkivallan aiheuttama traumatisoituminen, vähäinen tietoisuus omista oikeuksista Suomessa, epävarmuus oleskeluluvan jatkosta, väkivallan tekijän taholta systemaattisesti annettu väärä tieto, pelko lapsen huoltajuuden menettämisestä ja usein myös epäluottamus viranomaisia kohtaan.

Joillekin naisille pelkkä avioeron hakeminen voi olla turvallisuusuhka.

Valitettavasti pelkkä turvakotiin pääseminen ei aina riitä estämään uudelleen uhriutumista, vaan väkivallasta irtautumiseksi ja väkivallan kokemuksista selviytymiseksi tarvitaan pitkäkestoista, trauman vaikutukset huomioivaa tukea. Kokemuksemme mukaan tuen ja suojelun tarve voikin olla suurimmillaan turvakotijakson jälkeen, jos esimerkiksi parisuhdeväkivaltaa kokenut nainen on päättänyt tehdä rikosilmoituksen, hakea avioeroa, ja edessä on mahdollinen taistelu lasten huoltajuudesta.

Joillekin naisille pelkkä avioeron hakeminen voi olla turvallisuusuhka. Myös tutkimukset (2) osoittavat, että eron yhteydessä väkivalta voi pahentua ja myös ns. perhesurman riski on silloin korkeammillaan. 

Pitkittyneet oikeusprosessit niin rikos- kuin huoltajuusasioissakin ovat merkittävä väkivallan uhrien ja heidän lastensa hyvinvoinnille ja toipumiselle. Jos väkivallan uhreilta puuttuu pysyvä tukikontakti, johon he voivat matalalla kynnyksellä olla yhteydessä läpi monivaiheisen ja pitkän selviytymisprosessin, kasvaa sekä väkivallan uusiutumisen, että ylisukupolvisen traumatisoitumisen riski. Näiden seuraukset ovat kestämättömät niin yksilöiden kuin yhteiskunnan näkökulmasta.

Kansalaisjärjestöt tärkeässä asemassa väkivallan vastaisessa työssä

GREVIO nostaa painokkaasti raportissaan esiin kansalaisjärjestöjen roolin väkivallan ehkäisytyössä sekä tukipalvelujen tuottajana. Asiantuntijaryhmä suosittaa Suomea varmistamaan vakaan rahoituksen järjestöille väkivallan vastaiseen työhön. 

Kokemuksemme mukaan vaikuttava naisiin kohdistuvan väkivallan vastainen työ on luonteeltaan pitkäjänteistä: se vaatii luottamuksen rakentamista uhrien ja heitä auttavien tahojen välille, tietoisuuden lisäämistä sukupuolittuneen väkivallan erityispiirteistä niin poliisissa, oikeuslaitoksessa, kuin sosiaali- ja terveyspalveluissakin. 

Huolemme on, että järjestökenttään kohdistuvat leikkauspaineet murentavat Suomen mahdollisuuksia kehittää ja vahvistaa väkivallan vastaista työtä. Todennäköisesti saamme lukea samat vaatimukset, suositukset ja kehotukset naisiin kohdistuvan väkivallan lopettamiseksi nyt joulukuussa julkaistavasta seuraavasta Suomea koskevasta GREVION arviointiraportista.  

Kirjoittajat

Natalie Gerbert, johtaja, Kriisikeskus Monika 
Johanna Snellman, asiantuntija, ihmiskaupan vastainen työ
Monika-Naiset liitto ry 

Kirjallisuus

1)    GREVIO/Inf(2019)9 Finland https://rm.coe.int/grevio-report-on-finland/168097129d
2)    Nikupeteri, A., Lappi, C., Lohiniva-Kerkelä, M., Kauppi, A. & Laitinen, M. (2017) Potentiaalisesti tappava parisuhde? Erotilanteen uhkaavuus ja uhrien suojaamisen edellytykset sukupuolistuneen väkivallan viitekehyksessä. Oikeus 46(3), 290–309.; Piispa, M., Taskinen, J. & Ewalds, H. (2012) Selvitys perhe- ja lapsensurmien taustoista vuosilta 2003-2012. välilehdessä Sisäasiainministeriön julkaisuja 35/2012. 

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta julkaisee sivuillaan blogikirjoituksia. Kirjoitukset eivät välttämättä edusta Tanen kantaa.