13.05.2002 Vanhempainvapaan isäkuukausi edistää tasa-arvoa
Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan mielestä keskeistä perhevapaiden kehittämisessä sukupuolten tasa- arvon kannalta on se, että isä nähdään lähtökohdiltaan äidin kanssa tasavertaisena hoitajana omalle lapselleen (jaettu vanhemmuus). Kun myös isä osallistuu lasten hoitamiseen, ei potentiaalisen äidin palkkaaminen ole työnantajalle niin suuri taloudellinen riski. Lapsen kannalta turvallinen ja läheinen suhde molempiin vanhempiin on kiistaton etu.
Jaettua vanhemmuutta voidaan tukea kahdella tavalla: ensiksikin siten, että vanhemmat ottavat kumpikin vuorollaan päävastuun lapsen hoidosta, toisin sanoen ovat yksin kotona lapsen kanssa toisen vanhemman ollessa työssä tai opiskelemassa. Vain isälle varattu vanhempainvapaan jakso eli vanhempainvapaan isäkuukausi olisi keino, joka tukisi tätä tarkoitusta. Toisaalta jaetun vanhemmuuden muodostuminen alkaa jo uuden perheenjäsenen syntymästä. Jaettua vanhemmuutta työstetään viettämällä aikaa yhdessä toimien ja keskustellen. Siksi äitiysvapaan kanssa yhtä aikaa pidettävä isyysvapaa on myös tärkeä tukikeino jaetun, yhteisesti rakennetun vanhemmuuden edistämiseksi.
Niin pohjoismaisessa kuin suomalaisessakin keskustelussa isäkuukautta on totuttu pitämään nimenomaan tasa-arvopoliittisena instrumenttina. Muissa pohjoismaissa on todettu käytännössä, että isäkuukauden käyttöönotto on lisännyt merkittävästi isien osuutta vanhempainvapaan käyttäjistä. Näistä kokemuksista rohkaistuneena Islannissa pidennetään parhaillaan vanhempainvapaata yhdeksään kuukauteen siten, että kolme kuukautta on kiintiöity vain isän käytettäväksi. Myös Ruotsissa vanhempainvapaan isäkuukausi pitenee tänä vuonna kahteen kuukauteen. Suomessa vanhempainvapaata käyttää vain 2,2 % isistä, joten isäkuukauden tuomalle ohjausvaikutukselle olisi suurta tarvetta.
Tasa-arvoasiain neuvottelukunta katsoo, että hallituksen lapsi- ja perhepoliittinen selonteko ja sen osana eduskunnalle annettu esitys isyysvapaan ja vanhempainvapaan uudistamisesta on askel oikeaan suuntaan. Esityksessä ehdotetaan, että nykyisen 18 päivän isyysvapaan lisäksi isällä olisi oikeus kahteen lisäviikkoon, mikäli hän pitäisi vanhempainvapaata kaksi viikkoa. Esityksen pituisena uudistus ei vielä täysin saavuta vanhempainvapaan isäkuukauden tasa-arvopoliittisia tavoitteita. Suomessa onkin syytä jatkaa Islannissa ja Ruotsissa toteutunutta kehityssuuntaa.
Erityisesti nuorten naisten ja pienten lasten vanhempien lyhytkestoiset määräaikaiset työsuhteet eli ns. pätkätyöt ovat tällä hetkellä selvä este työelämän ja vanhemmuuden yhteensovittamisessa. Pätkätyöt pakottavat nuoria työntekijöitä lykkäämään vanhemmaksi tuloa ja vaikeuttavat vanhemmuuteen liittyvien sosiaalisten etujen hyväksikäyttöä kun lapsia on jo perheessä. Juuri julkaistun ruotsalaisen tutkimuksen mukaan pätkätyöt aiheuttavat erityisesti nuorilla naisilla vakavia terveysriskejä. Pätkätyöt tulisi korvata pysyvillä työsuhteilla aina kun se vain on mahdollista.
Tiedustelut: Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan puheenjohtaja Tuula Haatainen, [email protected].