04.02.2002 Hyvät esimerkit kannustavat. Hallitusohjelman tasa-arvotavoitteet jäävät toteutumatta
MTV3:n tasa-arvopalkinto on hyvä esimerkki myönteisestä tavasta kannustaa työnantajia ja työntekijöitä kehittämään työyhteisöä. Työpaikan tasa-arvosta on hyötyä molemmille osapuolille. Tutkijat ovat osoittaneet, että kun työntekijät viihtyvät hyvässä ja tasa-arvoisessa työpaikassa, myös työn tuottavuus on suurempi kuin sellaisilla työpaikoilla, joissa työntekijät kokevat olevansa eriarvoisia.
Sukupuolten tasa-arvon lisäämiseksi on käynnissä monia hankkeita niin YK:n tasolla, EU:n piirissä kuin kotimaassakin. Meillä on hyvät tavoitteet ja ohjelmat ja asia on mukana myös hallitusohjelmassa. Käytännön toteutus on vain jäänyt puolitiehen.
Sosiaali- ja terveysministeriö on valittu valtionhallinnossa ykkösministeriöksi hallitusohjelman tasa- arvoa koskevien tavoitteiden toteuttamisessa ja siellä tasa-arvon valtavirtaistaminen on ollut tarkoitus toteuttaa ensimmäisenä. Mainstreaming-työ ei ole kuitenkaan vielä päässyt käyntiin, vaikka valtakunnan tasa-arvotyö kuuluu STM:n toimialaan. Muissa ministeriöissä asian suhteen ei ole tehty sitäkään vertaa - ja hallitus vaihtuu vuoden päästä. Näyttääkin siltä, että hallitusohjelmaan sisältyneen tasa-arvotavoitteen toteuttaminen jää pahasti kesken.
Seuraavaan hallitusohjelmaan tasa-arvotyö pitää kristallisoida. Valtavirtaistamiselle on asetettava selvät ja konkreettiset tavoitteet ja määriteltävä, miten mainstreaming-politiikka hallituskauden aikana toteutetaan.
Tasa-arvoasiainneuvottelukunnan pj. kansanedustaja Tuula Haatainen