Hyppää sisältöön

Vanhempainvapaiden kehittämisseminaari 26.11.2010

Nykyistä vanhempainvapaajärjestelmää on arvosteltu sen monimutkaisuudesta ja siitä, ettei se ole onnistunut rohkaisemaan riittävästi miehiä pitämään vanhempainvapaata. Myös vanhempainvapaista työnantajille aiheutuvien kustannusten epätasainen jakautuminen ja vanhempainvapaiden vaikutus naisten asemaan työmarkkinoilla ovat herättäneet keskustelua.

STM:n asettaman vanhempainvapaatyöryhmän tehtävänä on selvittää mahdollisuuksia vanhempainvapaajärjestelmän laajempaan uudistamiseen tavoitteena vanhemmuuden tukeminen, isien kannustaminen nykyistä enemmän perhevapaiden pitoon sekä vanhemmuudesta työnantajille aiheutuvien kustannusten korvaamisen parantaminen. Sosiaali- ja terveysministeriön asettaman vanhempainvapaatyöryhmän määräaika päättyy vuoden vaihteessa.

Työryhmän puheenjohtaja kertoo seminaarissa ryhmässä käydystä keskustelusta vanhempainvapaajärjestelmän uudistamiseksi. Vanhempainvapaatyöryhmä, eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunta sekä tasa-arvoasiain neuvottelukunta kutsuvat sinut keskustelemaan muiden vaikuttajien kanssa seminaariin vanhempainvapaiden kehittämisestä

pe 26.11.2010 klo 8.30 - 12.00 eduskunnan Pikkuparlamentin auditorioon, Arkadiankatu 3.

Liitteenä on seminaarin ohjelma. Eduskunnan turvamääräysten vuoksi ilmoittautuminen on välttämätön. Ilmoittautumiset 23.11.2010 mennessä osoitteeseen tane(at)stm.fi tai puh. (09) 160 74460.

Lisätietoja seminaarista antavat: hallitussihteeri Pekka Humalto, sosiaali- ja terveysministeriö (09)160 73914, pekka.humalto(at)stm.fi tasa-arvoasiain neuvottelukunnan pääsihteeri Hannele Varsa, 050 545 3435, hannele.varsa(at)stm.fi työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan apulaissihteeri Marjaana Kinnunen (09) 432 2295, 050 357 7195

Tervetuloa vaikuttamaan!

Sosiaali- ja terveysministeriö
Tasa-arvoasian neuvottelukunta
Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta

Kutsu ja ohjelma (pdf, 85 kB)