Kenelle Miehen työ 2014 -palkinto?

Julkaisuajankohta 19.8.2014 20.07
Tiedote

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta myöntää Miesjaoston ehdotuksesta vuosittain Miehen työ -palkinnon

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta myöntää Miesjaoston ehdotuksesta vuosittain Miehen työ -palkinnon henkilölle tai taholle, joka on työllään tai muilla ansioillaan edistänyt sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista erityisesti miehiin tai poikiin liittyen, edistänyt miesten ja poikien emansipaatiota sekä purkanut kapeita sukupuolirooleja.

Ehdotukset pyydetään lähettämään perjantaihin 3.10. mennessä osoitteeseen arto.jokinen(at)stm.fi. Ainoastaan perustellut ehdotukset otetaan huomioon. Perustelun ei tarvitse olla pitkä.

Palkinnolla neuvottelukunta haluaa muistuttaa, että tasa-arvon edistämisestä hyötyvät sekä miehet että naiset. Palkintoa jaettaessa huomioidaan työn pitkäjänteisyys, ja samalla kannustetaan myönteisen esimerkin antaneita tahoja jatkamaan työtään.

Palkintoa on jaettu vuodesta 1998 lähtien yhteensä viisitoista kertaa. Aiempia palkittuja ovat

2013 Uraauurtavasta miesaktivismista - Lasse Reijomaa.

2012 Poikien parissa tehdystä sukupuolisensitiivisestä työstä - Kölvi-toiminta, Setlementtinuorten Hämeen piiri ry.

2011 Työstä eronneiden miesten oikeudesta isyyteen ja lasten oikeudesta kumpaankin vanhempaan - Ralf Sund, asiantuntija, STTK, Helsinki.

2010 Suomalaisia miehiä käsittelevien erityisen ansiokkaiden dokumenttielokuvien ohjaaminen -
Joonas Berghäll ja Mika Hotakainen (Miesten vuoro), Visa Koiso-Kanttila (Miehen kuva) ja Mika Ronkainen (Freetime Machos)

2009 Sukupuolentutkimuksen pitkäjänteinen tekeminen, opettaminen ja edistäminen - Jeff Hearn, professori, Hanken Svenska handelshögskolan, Helsinki.

2008 Tasa-arvotietoinen poliisityö - Mikko Lampikoski, poliisitarkastaja, sisäasiainministeriö, poliisiosasto.

2007 Maahanmuuttajamiesten parissa tehtävä tasa-arvotyö - Hilmi Oral, yhteisötyöntekijä, Ystävyystalo, Oulun seudun Setlementti.

2006 Tasa-arvotietoinen ja sukupuolisensitiivinen kasvatustyö alakouluikäisten opetuksessa - Aaro Heikkinen, luokanopettaja, Teppanan koulu, Kajaani

2005 Uraauurtava isyystutkimus ja pitkäjänteinen yhteiskunnallinen vaikuttaminen isyyden arvon nostamiseksi - Jouko Huttunen, kasvatustieteen tohtori, Jyväskylän yliopisto

2004 Tasa-arvon edistäminen ja naisiin kohdistuvan väkivallan esiin nostaminen taiteen keinoin - Reko Lundán, kirjailija

2003 Miesten ja naisten moninaisuuden esiin nostaminen ja tukeminen erityisesti seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden alueella - Jussi Nissinen, SETA:n pääsihteeri.

2002 Kriittisen miestutkimuksen pitkäjänteinen edistäminen - Arto Jokinen, miestutkija, Tampere.

2001 Suvaitsevaisuuteen ja tasa-arvoon pyrkivän miehen mallin vahvistaminen - Ilkka ja Ville Turkka, Jääsydämet -joukkueen valmentajat, Vantaa.

2000 Aktiivisen isyyden sekä mieskaveritoiminnan tukeminen - Miesaktivistit Hannu Säävälä ja Eero Keinänen sekä CCC Software Professionals Oy, Oulu.

1998 Miesten harjoittaman väkivallan vastainen työ tai teko - viisi eri palkittua: Lyömätön linja ry, Jussi-projekti, Mobile - tukiasemat, Pasi Ahola, Timo Mikkilä.

Ajankohtaista