Hyppää sisältöön

28.11.2006 Tutkimusjaosto 25 vuotta: kansainvälisesti ainutlaatuista yhteistyötä

Tasa-arvoasiain neuvottelukunnan tutkimusjaosto on toiminut 25 vuotta. Naistutkijoiden ja poliitikkojen yhteistyö tutkimusjaostossa on kansainvälisesti arvioiden ainutlaatuista.

Suomi on ollut edelläkävijä naistutkimuksen ja tasa-arvopolitiikan yhdistämisessä. Naistutkimuksella on ollut erityisen tärkeä merkitys tasa-arvon edistämisessä ja tasa- arvopolitiikan kehittymisessä, sillä se on mahdollistanut tasa-arvopolitiikan perustamisen uusimpaan tutkimustietoon. Suomi on ollut varhain liikkeellä; esimerkiksi teknologiatutkimusta tarkasteltiin naistutkimuksen näkökulmasta Suomessa jo 1980- luvulla, EU:ssa siitä keskustellaan vasta nyt 2000-luvulla.

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta perusti vuonna 1981 tutkimusjaoston, joka keskittyy nais- ja tasa-arvotutkimukseen sekä tiedepolitiikkaan liittyviin kysymyksiin. Tutkimusjaostolla on ollut keskeinen merkitys suomalaisen naistutkimuksen edistämisessä. Jaostoa perustettaessa naistutkimus ei ollut tieteenalana vakiintunut Suomessa. Tasa-arvoasiain neuvottelukunta tarjosi ainoan valtakunnallisen foorumin, jossa naistutkijat eri puolilta Suomea saattoivat kokoontua edistämään naistutkimusta ja sukupuolten tasa-arvoa yhdessä virkamiesten ja poliitikkojen kanssa.