Lapset antavat miehelle ryhtiä ja rytmiä

Julkaisuajankohta 22.7.2013 13.36
Uutinen

Pienten lasten elämää jäsentävät toistuvat rutiinit. Vanhemmuus merkitsee vastuunottoa ja jakamista.

Lapset tuovatkin isien elämään ryhtiä ja rytmiä, kuten SAK:n erityistutkija Tapio Bergholm totesi tasa-arvoasiain neuvottelukunnan Isyys. Nyt! –tapahtumassa SuomiAreenassa tiistaina 16.7.2013.

SuomiAreena on yhteiskunnallista keskustelua varten järjestettävä tapahtuma Porissa samaan aikaan Porin Jazzien kanssa. Pääjärjestäjät ovat MTV3 uutiset ja Porin kaupunki. TANE:n tilaisuudessa viisi isää puhui omasta isyydestään, sen riemuista ja murheen hetkistä, suhteestaan lapsiin sekä työn ja perheen yhteensovittamisesta.

Jussi-Pekka Rantasen, Jari Vanha-Eskolan ja Erkka Saarisen lähtökohta aktiiviselle isyydelle ei ollut niinkään pyrkimys tasa-arvoon kuin halu olla läsnä lapsen elämässä niin kauan kuin tämä on vielä pieni. ”Kun vaakakupissa on oma lapsi ja oma ura, niin on selvää, kummalle puolelle vaaka kallistuu”, sanoi YLE:n toimittaja Rantanen.

Miehet myös totesivat, että mallia isyydelle oli haettu omasta äidistä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Johanna Lammi-Taskulan mukaan vuonna 1978 voimaantullut isyysvapaa synnytyksen yhteydessä on jo jokamiehen joukkoliike Suomessa, mutta vanhempainvapaita isät käyttävät niukalti. Sen sijaan isille kiintiöityjä vapaita miehet käyttävät innokkaammin. Isäkuukausi täyttää tänä vuonna 10 vuotta.

Tilaisuuden päätti sosiaali- ja terveysministeriön ylijohtaja Raimo Ikonen, joka oli ensimmäisten joukossa käyttänyt ns. isyyslomaa vuonna 1978.

Ajankohtaista