Miehen työ -palkinto Kölvi-toiminnalle

Julkaisuajankohta 14.11.2012 13.46
Tiedote

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE) jakaa vuosittain Miehen työ -palkinnon henkilölle tai taholle, joka on työllään tai muilla ansioillaan edistänyt sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista erityisesti miehiin tai poikiin liittyen, edistänyt miesten ja poikien emansipaatiota ja purkanut kapeita sukupuolirooleja.

Tänä vuonna TANE myöntää palkinnon tamperelaiselle Kölvi-toiminnalle, joka on osa Setlementtinuorten Hämeen piiri ry:n toimintaa. Kölvi työskentelee 12-20-vuotiaiden maahanmuuttajapoikien parissa, joiden on murrosiän muutosten lisäksi sopeuduttava nopeasti uuteen kulttuuri- ja kieliympäristöön. Toiminnallisella harrastamisella saadaan houkuteltua mukaan myös poikia, jotka eivät ole kiinnostuneet virallisista tukimuodoista, vaikka heillä olisi siihen tarvetta. Kölvi-toiminta työskentelee siis keskeisellä alueella ehkäisemässä poikien syrjäytymistä.

Perusteluissa mainitaan myös työn pitkäjänteisyys. Kölvi-toiminta alkoikin jo vuonna 2002. Lisäksi haluttiin nostaa esiin paikallista toimintaa valtakunnallisten tukimuotojen ohella.

Palkinnon luovutustilaisuus on tasa-arvoasiain neuvottelukunnan 40-vuotisjuhlaseminaarin yhteydessä Helsingissä Säätytalolla keskiviikkona 14.11.2012 klo 14.00. Palkinnon luovuttaa kansanedustaja, tasa-arvoasiain neuvottelukunnan jäsen ja Miesjaoston puheenjohtaja Kari Uotila.

Palkinto on Pirkanmaan läänintaitelijan, graffitiwraitter Tero Karvisen Kölvin toimitiloihin varta vasten toteuttama työ.

Miehen työ -palkinto

Palkintoa on jaettu jo vuodesta 1998 lähtien, nyt 14. kerran. Tähän mennessä Miehen työ -palkinto on myönnetty muun muassa tunnustuksena isyystutkimuksesta, sukupuolitietoisesta kasvatuksesta koulussa ja alakouluikäisten opetuksessa, tasa-arvotietoisesta poliisityöstä ja miehiä käsittelevien dokumenttien tekemisestä.

Lisätiedot: TANE:n Miesjaoston sihteeri Arto Jokinen 050 346 9534, arto.jokinen(at)uta.fi

Palkinnon saaja: Mervi Suonpää, Maahanmuuttajapoikatyön johtaja, YTM
040 595 1584, mervi.suonpaa(at)kolvi.fi

Ajankohtaista