Hyppää sisältöön

09.02.2005 TANE:n varapuheenjohtaja Seppälä Miehen työ -palkinnosta

Tervetuloa Miehen työ -palkinnon saaja Jouko Huttunen, tiedotusvälineiden edustajat sekä muu yleisö. Nyt jaetaan Miehen työ -palkinto jo seitsemännen kerran.

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta palkitsee vuosittain tasa-arvotyötä tehneitä miehiä. Samalla kannustetaan myönteisen esimerkin antaneita miehiä jatkamaan työtään. Palkinnolla osoitetaan, että tasa-arvo on sekä miesten että naisten asia. Koska suurin osa tasa-arvotoimijoista on edelleen naisia, tarjoavat miehet tasa- arvoon ja sen edistämiseen uusia näkökulmia, jotka ovat kokonaisuudelle hyvin tärkeitä.

Miehen työ -palkinto on myönnetty eri vuosina hieman erilaisin perustein - koskettaahan tasa-arvokin miehiä monista eri näkökulmista. Aikaisempina vuosina palkinto on myönnetty muun muassa tunnustuksena työstä miesten väkivaltaisuuden vähentämiseksi, aktiivisen isyyden ja mieskaveritoiminnan tukemisesta sekä miestutkimuksesta. Viime vuonna palkinnon sai näytelmäkirjailija ja ohjaaja Reko Lundán sukupuolten tasa- arvoa koskevien aiheiden, erityisesti sukupuolittuneen väkivallan käsittelemisestä teatteritaiteen keinoin.

Kanssani täällä edessä on kasvatustieteiden tohtori Jouko Huttunen, pitkän linjan tasa-arvo- ja miesaktivisti. Hän on 1970-luvun alkupuolelta lähtien ollut yksi maamme tasa-arvotyön aktiivisista toimijoista. Suomalaisen isyystutkimuksen tienraivaajana hän on kulkenut viimeiset parikymmentä vuotta puhumassa isyyden tärkeydestä miehen elämässä. Jouko Huttunen väitteli vuonna 1990 aiheesta "Isän merkitys pojan sosiaaliselle sukupuolelle". Hän opettaa ja tutkii Jyväskylän yliopistossa perhetutkimuksen alalla määräaikaisena kasvatustieteen professorina.

Jouko Huttunen on vuosikymmeniä työskennellyt isyyden arvon nostamiseksi. Hän on osallistunut niin tutkijana kuin perheenisänäkin yhteiskunnalliseen isyyskeskusteluun sekä stereotyyppisten mieskuvien purkamiseen. Hän on tuonut myönteisellä tavalla esille läheisemmän ja hoivaavamman isyyden mahdollisuuksia, kuitenkaan syyllistämättä äitejä tai asettumatta heitä vastaan. Ennen kaikkea hän on pitkäjänteisesti edistänyt ja pitänyt yllä keskustelua uudenlaisesta, aktiivisesta isyydestä mediassa, seminaareissa ja muilla vapaamuotoisemmilla foorumeilla. Tälläkin hetkellä isyydestä käydään vilkasta yhteiskunnallista keskustelua. Viime joulukuussa valmistuneeseen hallituksen tasa-arvo-ohjelmaan sisältyy hankkeita, joilla tuetaan isyyttä, työn ja perhe-elämän yhteensovittamista sekä kannustetaan isiä käyttämään aikaisempaa laajemmin perhevapaitaan.

Tarvitsemme lisää suomalaista mies- ja isyystutkimusta. Tutkimus on yksi tasa-arvotyön perustoista. On tärkeää, että tieteellisten tutkimusten aiheet ja tulokset tuodaan osaksi yhteiskunnallista keskustelua, vaikuttamista ja päätöksentekoa. Jouko Huttunen on uraauurtavalla tavalla edistänyt suomalaista isyystutkimusta ja toiminut samalla innoittajana monille muille myöhemmin kentälle astuneille tutkijoille. Hän on isyyskeskustelun ylläpitäjänä edistänyt isän roolien uusiutumista ja tehnyt isyyden monimuotoisuutta näkyväksi. Tasa-arvoasiainneuvottelukunta haluaa palkita Jouko Huttusen hänen elämäntyöstään isyystutkimuksen tienraivaajana sekä pitkäjänteisestä yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta isyyden arvon nostamiseksi.

Palkintona tasa-arvoasiain neuvottelukunta ojentaa jyväskyläläisen kuvataiteilijan Kirsi Neuvosen teoksen "Omenapuu".