Hyppää sisältöön

04.06.2010 Miesdokumenttielokuvat saavat tasa-arvopalkinnon

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE) jakaa vuosittain Miehen työ -palkinnon henkilölle tai taholle, joka on työllään tai muilla ansioillaan edistänyt sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista erityisesti miehiin tai poikiin liittyen, edistänyt miesten ja poikien emansipaatiota ja purkanut kapeita sukupuolirooleja. Tänä vuonna TANE on päättänyt myöntää palkinnon ohjaajille, jotka ovat dokumenttielokuvissaan ansiokkaasti käsitelleet suomalaisia miehiä. Palkinnon saavat ohjaajat Joonas Berghäll ja Mika Hotakainen elokuvasta Miesten vuoro, ohjaaja Visa Koiso-Kanttila elokuvasta Miehen kuva ja ohjaaja Mika Ronkainen elokuvasta Freetime Machos.

Palkinnot luovutetaan maanantaina 7.6. klo 10.00 Suomen elokuvasäätiön tiloissa (Kanavakatu 12). Tilaisuus alkaa elokuvien trailereiden katsomisella, jonka jälkeen järjestetään paneeli, johon osallistuvat ohjaajista muut paitsi Mika Ronkainen, joka ei pääse paikalle. Lisäksi paneeliin kuuluvat mm. TANEn pj Heidi Hautala ja Miesjaoston pj Kari Uotila. Paneelin jälkeen klo 11.00 luovutetaan kunniakirjat.

Ohjelma

10.00 Elokuvien trailerit
Paneeli: Joonas Berghäll, Mika Hotakainen, Visa Koiso-Kanttila, Heidi Hautala, Kari Uotila, Martti Lahti, SES:n edustaja. Juontaa: Arto Jokinen

klo 11.00 Palkintojen luovutus
Miesjaoston pj Kari Uotilan puheenvuoro
TANEn pj Heidi Hautalan onnittelupuhe ja kunniakirjojen luovutus
Ohjaajien kiitospuheenvuorot

Perustelut

Joonas Berghällin ja Mika Hotakaisen elokuvassa Miesten vuoro miehet kertovat toisilleen saunassa kipeistä kokemuksistaan avoimesti ja herkästi, tavalla, jota suomalaismiehiin ei ole totuttu liittämään. Miehet ja miehisyys asettuvat saunaan, joka on myyttinen suomalainen puhdistautumisen paikka. Saunassa, alastomina, miehet kohtaavat toisensa ilman rooleja ja titteleitä. Surullista tunnelmaa keventävät puhelinkoppiin tai leikkuupuimuriin tehdyt saunat ja vierailu joulupukkien yhteissaunassa. Elokuva purkaa osaltaan myyttiä suomalaisista miehistä kyvyttöminä ilmaisemaan tunteitaan tai puhumaan.

Visa Koiso-Kanttilan elokuvan Miehen kuva päähenkilö nelikymppinen, yksinhuoltaja Kalle Rissanen on ajautunut elämässään samanlaiseen kriisiin kuin hänen oma isänsä aikanaan. Isä päätyi itsemurhaan; Kalle lähtee matkalle menneisyyteen ja hakeutuu terapiaan ratkaistakseen tilanteensa. Elokuva käsittelee isän ja pojan välistä suhdetta pureutumalla sekä Kallen ja hänen isänsä suhteeseen että Kallen ja hänen poikansa suhteeseen. Sukupolvien ketju ja isältä pojalle periytyvä miehen malli asetetaan kyseenalaiseksi. Elokuva osoittaa, että mies voi valita uudelleen ja määrätä itse elämän suunnastaan.

Mika Ronkaisen elokuva Freetime Machos keskittyy maailman pohjoisimman rugby-joukkueen yhteen pelikauteen. Joukkue kamppailee paikasta Suomen mestaruusliigassa, mutta pelejä tärkeämmäksi nousee miesten välinen dynamiikka ja ystävyys. Rehentelevät puheet vaihtuvat hetkessä epäröintiin ja miehinen uho mietteliäisyyteen. Elokuvan mielenkiintoisinta antia ovatkin kontrastit ja ristiriidat, jotka palkitsevat tarkkaavaisen katsojan. Kaikki ei ole sitä, miltä aluksi näyttää tai kuulostaa. Pinnan alla miehisyys on hauras ja vaatii todistuksia toisten miesten edessä, mutta lopulta ystävälle voi silti avautua.

Kaikki kolme elokuvaa avartavat osaltaan kuvaa suomalaisista miehistä ja osoittavat, etteivät he ole puhumaan kykenemättömiä tervaskantoja, jotka eivät tunnista emootioitaan. Miesten puhe saattaa olla verkkaista, mutta sen kuuntelemiseen ei tarvita analysoijan taitoja, vaan hiljaisuutta ja ennen kaikkea empaattista läsnäoloa. Elokuvat käsittelevät myös miesten muuttunutta asemaa isinä ja sen tuomia haasteita.

Miehen työ -palkinto

Palkinto jaetaan 12. kerran. Tähän mennessä Miehen työ -palkinto on myönnetty muun muassa tunnustuksena tasa-arvotyöstä poliisityössä, merkittävästä isyystutkimuksesta, sukupuolitietoisesta kasvatuksesta koulussa, sukupuolten tasa-arvon edistämisestä teatteritaiteen keinoin, maahanmuuttajamiesten ja -poikien parissa tehdystä tasa-arvotyöstä sekä miesten ja naisten moninaisuuden esiin nostamisesta ja tukemisesta erityisesti seksuaalisuuden ja sukupuolisuuden alueella.

Lisätiedot: Miesjaoston sihteeri Arto Jokinen 050 346 9534, arto.jokinen[at]uta.fi tai tane[at]stm.fi

Palkinnon saajat: Joonas Berghäll 040 709 3331 joonas[at]oktober.fi, (Miesten vuoro) Mika Hotakainen 041 546 3337 mika[at]oktober.fi, (Miesten vuoro) Visa Koiso-Kanttila 040-506 2675 info[at]guerillafilms.fi (Miehen kuva) Mika Ronkainen 040 704 7440 mika[at]klaffi.com (Freetime Machos)