Miehen työ -palkinto pitkäaikaisesta miesaktivismista Lasse Reijomaalle

Julkaisuajankohta 19.11.2013 13.26
Tiedote

Tasa-arvoasiain neuvottelukunta (TANE) myöntää 15. Miehen työ -palkinnon lahtelaiselle Lasse Reijomaalle, joka on 80-luvun lopulta lähtien tehnyt pitkäjänteistä työtä miehiin liittyvien tasa-arvoasioiden parissa.

Reijomaa teki ruohonjuuritason työtä väkivaltaa käyttäneiden miesten parissa. Eri yhteistyötahojen kanssa hän perusti Lyömättömän Linjan Espooseen vuonna 1993. Hän otti siis uraauurtavan näkökulman naisten kohtaamaan väkivallan vastustamiseen tarjoamalla apua väkivaltaisille miehille.

Lasse Reijomaa on ollut aktiivinen jäsen TANE:n Miesjaostossa sen kymmenen ensimmäisen toimintavuoden ajan. Tämän lisäksi Reijomaa on toiminut aktiivisesti muun muassa Miessakeissa, Amnesty Internationalissa ja Suomen Mielenterveysseurassa. Hän on myös julkaissut miehiä käsitteleviä kirjoja ja tuottanut moninaista kuvaa mieheydestä musiikki- ja monologiesityksillään. Reijomaa on heittäytynyt rohkeasti kohti vaikeitakin aiheita ja ollut mukana luomassa miestyölle suuntaa jo useamman vuosikymmenen ajan.

Palkinnon luovutustilaisuus järjestetään kansainvälisenä miesten päivänä 19.11.2013 Kulttuuritehdas Korjaamolla. Palkinnon luovuttaa kansanedustaja, tasa-arvoasiain neuvottelukunnan jäsen ja Miesjaoston puheenjohtaja Kari Uotila. Palkinto on kuvataiteilija Matti Koskelan taideteos.

Miehen työ -palkinto

TANE jakaa vuosittain Miehen työ -palkinnon henkilölle tai taholle, joka on työllään tai muilla ansioillaan edistänyt sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista erityisesti miehiin tai poikiin liittyen, edistänyt miesten ja poikien emansipaatiota sekä purkanut kapeita sukupuolirooleja. Tänä vuonna palkinto jaetaan pitkäaikaisesta miesaktivismista.

Miehen työ palkintoa on jaettu jo vuodesta 1998 lähtien. Aiempina vuosina palkinto on myönnetty muun muassa maahanmuuttajapoikien parissa tehdystä sukupuolisensitiivisestä työstä, aktiivisen isyyden tukemisesta ja kriittisen miestutkimuksen edistämisestä.

Lisätietoja: Arto Jokinen, [email protected], 050 346 9534

Palkinnon saaja: Lasse Reijomaa, [email protected], 050 586 2954

Ajankohtaista