Vuoden 2014 Miehen työ -palkinto Poikien Talolle ja Miesten kansalaistalo Mattilalle

Julkaisuajankohta 19.11.2014 20.03
Tiedote

TANE jakaa vuosittain Miehen työ -palkinnon

Helsingin Poikien Talolla poikien kanssa tehtävässä nuorisotyössä otetaan huomioon poikana ja miehenä olemisen erityispiirteitä, pohditaan miehenä olemista nyky-yhteiskunnassa ja kyseenalaistetaan ahtaita poikakoodeja. Poikien Talolla pojat voivat tulla kohdatuksi turvallisessa ympäristössä.

Miesten parissa on tehty sukupuolisensitiivistä työtä 90-luvulta lähtien, mutta Tampereen Mattilan lähestymistapa on uusi. Vuodesta 2011 Tampereen Laukontorilla on tarjottu miehille omaa kansalaistaloa, omaa tilaa, jossa miehet voivat vapaasti jakaa ajatuksiaan ja löytää uudenlaista dialogia. Mattilassa tehdään miesten juttuja uudella tavoin.

Palkinnon luovutustilaisuus järjestetään kansainvälisenä miestenpäivänä 19.11.2014 klo 15.00 Säätytalolla, Helsingissä. Palkinnon luovuttaa kansanedustaja, tasa-arvoasiain neuvottelukunnan jäsen ja Miesjaoston puheenjohtaja Kari Uotila.

Miesten kansalaistalo Mattilan palkinto on miesten välistä dialogia kuvaava pienoisveistos, jonka taitelija Jouni Kuru työstää yhdessä Mattilan miesten kanssa. Poikien Talon palkinto haastaa miettimään poikana olemista ja kasvamista, ja sen toteuttaa taiteilija Erkka Luutonen.

Miehen työ -palkinto

TANE jakaa vuosittain Miehen työ -palkinnon henkilölle tai taholle, joka on työllään tai muilla ansioillaan edistänyt sukupuolten välisen tasa-arvon toteutumista erityisesti miehiin tai poikiin liittyen, edistänyt miesten ja poikien emansipaatiota sekä purkanut kapeita sukupuolirooleja. Tänä vuonna palkinto jaetaan sukupuolisensitiivisestä poika- ja miestyöstä.

Miehen työ palkintoa on jaettu jo vuodesta 1998 lähtien. Aiempina vuosina palkinto on myönnetty muun muassa suomalaisia miehiä käsittelevien dokumenttielokuvien ohjaamisesta ja tuottamisesta, aktiivisen isyyden tukemisesta ja tasa-arvotietoisesta poliisityöstä. Viime vuonna palkinto annettiin Lasse Reijomaalle uraauurtavasta miesaktivismista.

Palkinnon saajat

Miesten kansalaistalo Mattila, Jukka Tukia, 050 523 7328, jukka.tukia(at)naapuri.fi
Poikien Talo, Kalle Laanterä, 040 775 1478, kalle.laantera(at)poikientalo.fi

Ajankohtaista